Suomen puolustusvoimilla on ollut käytössään lukuisa määrä aseita. Osaa niistä on jouduttu testaamaan tosioloissa, osaa onneksi ei. Esittelen parin artikkelin sarjassa poimintoja tästä repertuaarista. Lainaus on juuri ilmestyneestä teoksestani Asekirja – Suomen aseet vuodesta 1917.
Jälkimmäisen vuoron saa konekivääri Sampo L-41.
— Lainaus alkaa —
L-41 oli jälleen yksi Aimo Lahden luomus. Suomi tarvitsi konekiväärin, jota olisi kätevämpi käsitellä kuin raskasta Maximia. Sampo joutui kuitenkin vastatuuleen.
Sammon taonta
Tuottelias asekehittäjä Aimo Lahti kehitteli 1930-luvulla lukuisia aseita, joista yksi oli Maximia paremmin Suomen maastoihin sopiva konekivääri. Vaikka Maxim oli tehokas ase, sen haittapuolina olivat raskaus ja sen myötä hidas liikuteltavuus tuliasemaa vaihdettaessa. Suomen peitteinen maasto entisestään lisäsi konekiväärin liikkumisen hitautta. Ensimmäinen ratkaisu tähän ongelmaan oli pikakivääri, jonka tulivoima jäi kauas konekivääristä, koska pikakiväärin lipas oli nopeasti tyhjä.
Suomessa alettiin kehittää uutta asetta, joka soveltuisi yhden tai kahden miehen käsiteltäväksi ja olisi vyösyöttöinen. Lahti kehitti ilmajäähdytteisen kaasumäntäperiaatteella toimivan vyösyöttöisen aseen, jota kutsui nimellä Sampo. Sen oli tarkoitus olla Suomen uusi yleiskonekivääri. Prototyyppi valmistui vuonna 1938.
Uusi ase ei ehtinyt talvisotaan, mutta sen tarve oli ilmeinen. Välirauhan aikana Sampoa testattiin, ja se todettiin sarjatuotantokelpoiseksi keväällä 1941. Armeijalle aseita tilattiin jatkosodan jo sytyttyä kesäkuussa 1941, mutta Valtion Kivääritehtaan toimitusvaikeuksista johtuen ensimmäiset uudet konekiväärit ehtivät käyttöön vastan asemasotavaiheen aikana syksyllä 1942.
Sampo koekäytössä
Eturintamassa olleet valitut jalkaväkijoukot saivat uudet konekiväärit käyttöönsä syyskuun lopulla vuonna 1942. Sampoja jaettiin joukoille 28 kappaletta. Miehet odottivat uutta asetta innolla, sillä se oli Maximia selvästi kevyempi ja helpompi käsitellä. Upseereiden tehtävänä oli raportoida kaikki aseiden viat ja heikkoudet, jotta tuotekehitystä voitaisiin jatkaa.
Helmikuussa 1943 annetuissa raporteissa kehuttiin aseen toimintavarmuutta. Tosin vanhoilla ja laadultaan vaihtelevilla vanhoilla patruunoilla sillä oli taipumusta häiriöalttiuteen. Kritiikkiä sai osakseen aseen kuumeneminen, joka saattoi johtaa jumittumiseen. Lisäksi kuumentunut piippu oli vaikea vaihtaa. Rintamakomentajat arvioivat Sammon soveltuvan hyvin hyökkäystaisteluun, mutta puolustussodassa tarvittaisiin vakaampaa asetta.
Aseet jäivät etulinjaan arvioiden jälkeen. Juuri, kun oli aika päättää, mitä Sammon kanssa tehtäisiin, Suomi sai Saksasta kokeiltavakseen erän MG-42-konekivääreitä. Ne saivat osakseen ylistystä, ja Sammon kehittäminen jäi lähes unholaan. Keväällä 1944 Saksa yllättäen ilmoitti, että se ei pystyi toimittamaan MG-42:n runko-osia. Pian tämän jälkeen alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäys. Sodan päättäneen välirauhan ehtoihin kuului muun muassa suomalaisen asekehityksen pysäyttäminen.
Suurin osa L-41-konekivääreistä romutettiin vuonna 1947. Viisi säästettiin museoimista varten.
Pituus: 1180 mm
Paino: 14,9 kg
Piipun pituus: 500 mm
Kaliiperi: 7,62 x 53 mm
Kapasiteetti: 200
Tehokas kantama: 500 m
Tulinopeus: 600–1000 ls/min
— Lainaus päättyy —
Ilkka Enkenberg 