Palkaton dosentti
Vuonna 1739 syntynyt Henrik Gabriel Porthan oli papin poika. Suvun nimi oli alunperin Purtanen, mutta se vaihdettiin jossain vaiheessa hienommalta kuulostaneeseen Porthaniin. Siis päin vastoin kuin suomalaisuusmiehet 1900-luvun taitteessa tekivät. Viisivuotiaasta saakka Henrik kasvoi enonsa, Kruunupyyn kirkkoherra Gustaf Jusleniuksen hoteissa, sillä hänen isänsä menetti mielensä valon. Gustaf Juslenius oli aiemmassa kirjoituksessa käsittelemäni Daniel Jusleniuksen poika.
Palkaton kaunopuheisuuden dosentti Porthan oli 1700-luvun Turun oppineisuuden keskeinen hahmo. Hän kuului tukholmalaiseen Utile dulci (huvi ja hyöty) -salaseruaan, joka keskittyi kirjallisuuteen, musiikkiin ja mystisiin rituaaleihin. Samanlainen salaseura piti saada myös Turkuun, niinpä Porthan perusti sellaisen. Se sai nimekseen Aurora-seura. Seuran tehtävänä oli edistää kaunokirjallista harrastusta sekä julkaista lehdessään kirjoituksia Suomen historiasta, maantieteestä ja kielestä. Tuo lehti oli Suomen ensimmäinen lehti, Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo (Erään turkulaisen seuran julkaisemia lehtiä). Se ilmestyi vuosina 1771 – 1778 ja 1782 – 1785.
Tiedon vallankumous
Porthan kohosi vuonna 1772 Turun yliopiston kaunopuheisuuden professoriksi. Häntä kiinnosti suuresti suomalaisten historia, mutta hän hylkäsi goottilaisten historiankirjoittajien ”vallattomana” pitämänsä vanhentuneen tavan lähestyä sitä ja kumosi esimerkiksi Jusleniuksen teorian, jonka mukaan suomen kieli pohjautuisi hepreaan. Porthan kannatti uutta lähdekriittistä tutkimusta ja pyrki selvittämään historiallisen totuuden. Porthanin mukaan Suomi oli harvaan asuttu maa, jossa asuva kansa oli jöröä, laiskaa ja ajatusmaailmaltaan kankeaa. Tämä poikkesi suuresti siitä kuvasta, jota kuviteltujen vastustajien kanssa sanamiekkailua harrastaneet Messenius ja Juslenius olivat maalanneet.
Tai ei sittenkään
Mutta mutta! Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo -aviisin ensinumerossa julkaistussa runossa Porthan kirjoittaa suomalaisten olevan ”skyyttain sukujuurta”. Lisäksi Porthan oletti Nooan jälkipolvien tuoneen kristunuskon Suomeen. Tässähän haiskahtaa aivan selvästi goottilainen historiankirjoitus, jossa kansalle pyrittiin luomaan mahdollisimman vanhat juuret. Vaikka historiankirjoitus Porthanin aikana muuttui nykyaikaisempaan suuntaan, hän ei ollut vapaa edeltäjistään tai omista motiiveistaan. Myös Porthanilla oli tarve korostaan suomalaisten muinaisuutta, vaikka hän pyrki argumentoimaan asiansa edeltäjiään vakuuttavammin.
Porthan jätti jälkensä suomalaisuuden muodostumiseen, sillä hänen mielenkiintonsa oman kansan historiaan ohjasti yliopistossa tehtyjen väitöskirjojen aiheita. Usein ne käsittelivät Suomen kansanperinnettä, kansanrunoutta ja suomen kieltä. Näin Porthan vaikutti vahvasti opettamiensa ylioppilaiden mielenkiinnon kohteisiin.
Porthan kirjoitti myös itse ja esimerkiksi selitti kalevalaista runomittaa sekä selvitti muinaissuomalaisten alkuperää. Lopulta myös Aurora-seuran tarkoituksena oli kohentaa isänmaantuntemusta, mikä sitten johtaisi suurempaan rakkauteen sitä kohtaan. Oikeasti Porthan oli siis kiinni edeltäjiensä perinteessä, vaikka Euroopassa muotiin tulleen kriittisen historiankirjoituksen siivittämänä siitä nimellisesti eroon pyrkikin.
Porthanin merkitys suomalaisuuden rakentamiselle oli ennen kaikkea hänen antinsa seuraavalle sukupolvelle.
Romantiikkaa Turussa
1700-luvun vallankumousten jälkimainingeissa Euroopassa nosti päätään romanttinen aatevirtaus. Se nousi ainakin osittain vastareaktiona pettymykseen siitä, että puhtaaseen järkeen perustuva valistusajattelu ei ollut onnistunut muuttamaan maailmaa. Romantiikka painotti järjen sijaan tunnetta, yksilöä, salaperäistä ja luontoa. Se tiivistyi esimerkiksi saduissa Prinsessa ruusunen ja Pieni merenneito. Aatevirtaus rantautui myös Turkuun, jossa vielä tuolloin sijaitsi Suomen ainoa yliopisto.
Turussa romanttiseen aatevirtaukseen yhdistyi nupullaan oleva suomalainen kansallistunne, joka sopi hyvin tunteellisuutta korostavaan aattellisuuteen. Turun akatemiassa eli 1800-luvun alussa vielä professori Henrik Gabriel Porthanin henkinen perintö.
Kerätkää runoja ja tehkää suomesta virallinen kieli!
Vuonna 1817 Turun ylioppilaspiireissä julkaistiin Aura-kalenteri, joka sisälsi lähinnä runoja ja saksalaisen kirjailija Goethen kirjojen esittelyjä. Turun akatemian kaunopuheisuuden professori J .F. Wallenius asettui tällaista julkaisutoimintaa vastaan ennen kaikkea siksi, että kalenteria ei oltu lähetetty ennakkosensuuriin. Walleniuksen vastustuksesta huolimatta Adolf Ivar Arwidssonin johtama piiri julkaisi vielä toisen vihkosen, jossa painotettiin, että Suomen kansallisuuden säilyttämiseksi oli tunnettava omat juuret ja kehotettiin vanhojen perinnerunojen keräämiseen.
Aura-kalenterin perinteitä jatkoi kreikkalaisen mytologian muistin jumalattaren mukaan nimetty Mnemosyne-lehti, joka ilmestyi vuosina 1819–1823. Siinä Johan Linsén muun muassa vaati suomea sivistyneistön ja virastojen kieleksi. Ruotsinkielinen kirjoitus oli otsikoitu “Om finsk nationalitet”. Siinä sanottiin muun muassa: “Vetoan tässä jokaiseen maanmieheeni, jonka rinnasta ei vielä kaikki isänmaallisuudentunto ole sammunut: voiko mikään olla kohtuuttomampaa kuin se, että kansan parasta koskevat asiat ratkaistaan kielellä, jota se ei ymmärrä”. Ehdotus tuntui tuolloin epärealistiselta, jopa siinä määrin, ettei se edes johtanut kurinpidollisiin toimenpiteisiin.
—
Kahden viimeisen alaotsikon alla oleva teksti on lainausta tulevasta kirjastani 1917 – Suomen synty, jonka saattelin painoon toissapäivänä. Seuraavassa osassa ajattelin käsitellä sitä, millaista oli olla ”rahvasta” 1800-luvulla.
Ilkka Enkenberg 