Vihdoin koitti päivä, josta näkyvyys tulevaan lomaan on jo hyvä! On aina vaikeaa päästää käsistään käsikirjoitus, joka menee painoon. Mitä jos jossain otsikossa on virhe, jota kukaan ei ole huomannut? Olisiko kansi ollut parempi, jos siinä olisi erilainen kuva? Jatkosota päivä päivältä on nyt kuitenkin poissa minun käsistäni. Kohta painokone syytää sitä sisuksistaan. Seuraava jännittävä hetki on, kun painotuoreen kirjan saa käteensä.
Sotasankareista kertova kirja ei ehtinyt vielä painoon, mutta sen lähetin tänään taittajalle. Kun saan ensimmäiset pdf-tiedostot, alkaa ulkoasun hinkkaus. Sen jälkeen tilaan korkearesoluutiokuvat. Jahka ulkoasu miellyttää sekä minun että taittajan silmää, lähetän taittoa kansitaiteilijalle, joka tekee siihen sointuvan kannen. Samaan aikaan teen taittovedosten tarkastukset, joita on yleensä parisen kierrosta. Merkitsen pdf-tiedostoon kohdat, jotka pitää korjata. Taittaja korjaa ne ja lähettää minulle uuden version, josta tarkistan, että kaikki on korjattu ja ok. Tässä vaiheessa taittaja toivoo, että en keksi mitään uutta korjattavaa. Kaiken tämän jälkeen kirja mennee painoon syyskuussa ja ilmestyy kauppojen hyllyille saman kuukauden aikana.
Huomenna alkaa loma. Kuukauden totaaliseen irtiottoon ei ole mahdollisuuksia, sillä Maailman Historia -lehden seuraavan numeron tarkistukset ovat elokuussa, mutta muuten olen kyllä lomalla. Paitsi omia tarinoita kirjoitan ehkä eteenpäin, jos jaksan. Muuten kyllä vain lomailen. Tosin, pitäisi ottaa yhteyksiä Punaisen Tyynyn kirjoittajiin ja tulevan dekkarikustantamon tuleviin kirjoittajiin. Muuten …