Kerron viiden kirjoituksen sarjassa 70 vuotta sitten päättyneestä jatkosodasta. Lainaukset ovat juuri ilmestyneestä kirjastani Jatkosota päivä päivältä.
Suomi lähti itsenäisyyden ajan ainoaan hyökkäyssotaan kesällä 1941. Taustalla oli toisen maailmansodan tilanne. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen marraskuussa 1939, mutta tuosta hyökkäyksestä alkaneessa talvisodassa Suomi oli torjunut puna-armeijan ja säilyttänyt itsenäisyytensä. Aluemenetykset olivat karvaat.
Talvisodan jälkeen Suomessa pelättiin Neuvostoliiton uutta yritystä miehittää maa. Kun Hitler näki ajankohdan sopivaksi, Saksa rikkoi Neuvostoliiton kanssa tekemänsä sopimuksen ja hyökkäsi itään. Suomi oli Saksalle sopiva liittolainen, koska Saksa pyrki pohjoisessa katkaisemaan Neuvostoliitolle tärkeän Muurmannin radan ja vaikeuttamaan Jäämeren satamien käyttöä. Lisäksi Suomen taistelu sitoi Neuvostoliiton joukkoja pois tärkeämmiltä eteläisemmiltä rintamilta.
Suomen kannalta jatkosodan hyökkäyksessä oli kyse ennaltaehkäisevästä iskusta. Se nähtiin ainoana mahdollisuutena ottaa takaisin menetetyt alueet ja turvata Suomen itsenäisyys tulevaisuudessa.
— Lainaus alkaa —
Sillanpää idästä
Suomen 14. Divisioona hyökkäsi kohti Repolaa. Matkaa olivat hidastaneet Neuvostoliiton varmistusjoukot ja vaikea maasto. Nyt Repolan kylä oli kuitenkin lähellä. Sitä ennen suomalaiset kohtasivat kovan vastarinnan Koroppijärven ja Kolvasjärven maastoissa, mutta vihollinen karkotettiin asemistaan kiertämällä yhdellä osastolla sen taakse. 8.7. suomalaiset marssivat Repolan kylään, jonka venäläiset olivat lähtiessään polttaneet.
Seuraavana päivänä 14. D sai Mannerheimilta käskyn jatkaa hyökkäystään Rukajärven suuntaan. Matkalla sinne joukkojen oli ylitettävä Virran kapeikko, joka erotti Torosjärven ja Lieksajärven toisistaan. Suomalaiset tavoittelivat kapeikon itäpäätä hyökäten useasta suunnasta, mutta aluetta puolustanut venäläinen pataljoona ja sitä tukeneet tykkipatterit tekivät työnsä hyvin. Eversti Raappana ryhmitti joukkonsa väliaikaisesti puolustukseen ja alkoi valmistaa uusia siltoja vihollisen tuhoamien tilalle.
Viikon aikana suomalaiset valtasivat kapean sillanpääaseman kapeikon itäpuolelta. Seuraavaksi Raappanan suunnitelmana oli saartaa vihollisjoukot ja kiertää Omeliaan.
4. D:aan kuului Osasto Kuussaari (Osasto K, myöh. Prikaati K), johon oli koottu Suomessa asuvat itäkarjalais- ja inkeriläissyntyiset asevelvolliset. Osastossa palveli Onttoni Miihkali alias Mikko Karvonen, joka oli vienalaista syntyperää oleva suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti sotakokemuksistaan kirjan Salainen sotapäiväkirja Itä-Karjalasta 1941–1942. Näin hän kertoo tapahtumista 14.7.1941 klo 22.18:
”Sataa… salamoi… jylisee… paukkuu… Joen toisella puolen taistellaan. Konepistoolit tikkaavat kuin ompelukoneet. Konekiväärit nauravat. Juoksemme yli jokiniittyaukean. Luodit lentävät ja viheltävät… Keskellä niittyä virtaa nopea puro. Upotan siihen kypäräni ja juoksen eteenpäin sitä kädessäni kiikuttaen. Saavutan toiset… juon ahnein, pitkin siemauksin haaleata, savista vettä… kaadan lopun kuumaan päähäni…”
— Lainaus päättyy —
Julkaisen uuden postauksen päivän–parin välein. Tulevien kirjoitusten aiheet ovat:
Huimapäiset kaukopartiot
Suomen ja Neuvostoliiton sotarikokset
Sota ilmassa
Ilkka Enkenberg 