Kerron viiden kirjoituksen sarjassa 70 vuotta sitten päättyneestä jatkosodasta. Lainaukset ovat juuri ilmestyneestä kirjastani Jatkosota päivä päivältä.
Kaukopartioihin liitetään jotain mystistä ja maagista. Niille osallistuivat valikoidut eliittisotilaat, jotka hiipivät metsiä myöten kauas vihollisen selustaan ja toivat mukanaan elintärkeitä tietoja. Tarvittaessa he kylvivät konepistooleilla kuolemaa ja kauhua vastustajan joukkoihin. Tämä mielikuva pitää osittain paikkansa, mutta tehtävät olivat usein myös odottelua kylmässä hangessa ja pervitiinin-huuruisia loputtomia hiihtomatkoja.
Pitkälle rintamalinjojen taa lähetetyt miehet olivat päämajan joukkoja, joita käytettiin tiedustelu- ja joskus myös tuhoamisretkillä. Rintama oli jatkosodassa jaettu neljään lohkoon, ja jokaisesta lohkosta vastasi oma kaukopartiopataljoonansa. Erillisiksi pataljooniksi kutsutut joukot muodostettiin vapaaehtoisista. Kaukopartiomiehiksi valikoitui paljon inkeriläisiä, jotka osasivat venäjän kielen. Kielen ja tapojen tuntemus olivat tärkeitä siviilejä kohdattaessa. Kielitaidon lisäksi kaukopartio-osastosta tuli löytyä radisti. Lisäksi kaikkien miesten tuli olla hyväkuntoisia ja kyetä selviytymään luonnossa. Takaa-ajetuksi jouduttuaan partio saattoi joutua hiihtämään vuorokausia läpeensä.
Kaukopartion tärkein esine oli aikansa huipputeknologiaa edustanut kyynel-radio. Millään muulla maalla ei ollut pientä mukana kannettavaa radiota. Sen avulla partio sai ohjeita ja esimerkiksi tiedon takaa-ajajiensa liikkeistä, jos niitä pystyttiin tarkkailemaan lentokoneesta. Monesti partioille lähetetyt sanomat tulivat normaalin yleisradiolähetyksen seassa tavallisen kuulijan korvaan kenties hieman omituisina tiedotteina.
Useimmiten kaukopartioiden tehtävänä oli tiedustelu, kuten liikenteen tarkkailu, mutta kuuluisimmiksi ovat kohonneet tuhoamistehtävät. Tammikuussa 1942 majuri Arnold Majewski sai tehtäväkseen johtaa yli 1000-päinen kaukopartio Mai Gubaan häiritsemään Neuvostoliiton huoltoa. Tavoitteena oli vähentää Suomen joukkoihin kohdistuvaa painetta Äänisen pohjoispuolella Maaselän kannaksella.
— Lainaus alkaa —
Isku selustaan
Osasto Majewski pääsi tavoitteeseensa. Joukko oli jaettu kahtia. Kaksi komppaniaa hyökkäsi Mai Guban rautatieasemalle, yksi komppania varastoalueelle. Pimeässä illassa 19.1. tuhotyö käynnistyi. Osasto tuhosi puisen rautatiesillan, kahdeksan rautatievaihdetta, 196 ratakiskoa, 11 junavaunua, 92 rakennusta ja 10 kilometriä puhelin- ja lennätinjohtoa.
”Pioneerit räjäyttivät junamiinan. Sitä seurasi lyhyin väliajoin kokonainen sarja pienempiä räjähdyksiä. Kiskon kappaleet lentelivät korkealle ilmaan vonkuen ja ulisten pakkasyössä aivan kuin koko avaruus olisi revitty kappaleiksi. Pohjoisesta Murolen alueelta kuului samanlaisia räjähdyksiä ja taivaanranta punertui tulenloimotukseen.
…
Jostakin savupilvestä sukelsi vihollisen yöhävittäjä sytytetyin valoin tehden syöksyjä palavan kylän yläpuolella. Tulenloimotus valaisi lähitienoot. Lumipukuiset suomalaiset liikkuivat ripeästi tehden järjestelmällistä tuhoamistyötä. Vain muutamia saunarakennuksia jätettiin polttamatta siviiliasukkaita varten.” Niilo Jarnamo kirjassa Kohtalon vuodet
Aamulla varmistava osasto joutui taisteluun pientä vihollisosastoa vastaan. Suomalaiset irtautuivat kohteesta klo 7 ja 8 välillä. Samoihin aikoihin viiden Neuvostoliiton lentokoneen osasto teki iskun Mai Guban alueella pommittaen ja tulittaen asemaa, mutta Majewskin miehet olivat jo matkalla kohti kotia.
100 kilometrin hiihtomatka Mai Gubanista Särkijärvelle sivakoitiin käyttäen lepoon vain neljä tuntia. Osasto Majewskin tappiot olivat neljä miestä ja runsaasti paleltumia. Hyökkäys oli tullut venäläisille täytenä yllätyksenä.
— Lainaus päättyy —
Julkaisen uuden postauksen päivän–parin välein. Viimeisenä aiheena:
Suomen ja Neuvostoliiton sotarikokset
Ilkka Enkenberg 