Iltapäivä, se hetki, kun surffailet FB:ssa tai Twitterissä. Suunnittelet kohta hakevasi kahvia, että taas pääsisi töihin kiinni.
Yö, kun pitäisi nukahtaa. Ideoita, aloituslauseita, dialoginpätkiä. Pyörimistä. Peitto rullalla. Kas, onkin jo aamuyö.
Tähän on lääke. Fyysinen aktiviteetti on jokaisen istumatyötä tekevän hyvä kaveri. Kirjoittajan elämä lyhenee parilla vuodella pelkästään sen stressin vuoksi, jonka hän saa lukiessaan uutisia 8-tuntisen istumatyöpäivän tappavuudesta. Ei auta kerta sulkapalloa tai edes kolme juoksulenkkiä viikossa. Enemmän pitää tehdä.
No tehdään. Järjestä itsellesi alle tunnin mittainen liikuntasessio jokaisena työpäivänä. Tämän voi toteuttaa kenties lähellä olevalla pururadalla, kuntosalilla tai omassa työhuoneessa. Sopiva hetki on alkuiltapäivä, jolloin ainakin minun kokemukseni mukaan työteho laskee selvästi. Puolen tunnin aikainvestointi liikuntaan maksaa itsensä takaisin antamalla keskittymiskykyä loppupäivään.
Itse muutin toimistoni hiljattain kuntosalin naapuriin. Suunnitelmanani on käydä kolmena päivänä viikossa siellä ja tehdä noin puolen tunnin tiivis ohjelma. Suihkuineen ja lyhyine siirtymisineen kuntoilu vie työpäivästä noin kolme varttia. Vastapainoksi saan terävän pään. Muuten se vain keikkuisi tuossa olkapäiden välissä tyhjän panttina iltapäivällä.
Jokaisena arkipäivänä en mene kuntosalille. Välipäivinä teen työhuoneella aurinkotervehdyksiä tai huidon ilmaa varjonyrkkeillen. Lisäksi istumatyötä tekevän olisi hyvä nousta pari kertaa tunnissa tuoliltaan hetkeksi kävelemään tai vaikka pomppimaan tasajalkaa paikallaan. Kokeilen heti.