Kirjoittajan arkipäivässä tulee eteen tilanteita, joissa työ ei suju. Minulla oli vastikään tällainen hetki fiktion kanssa. Seuraava työ odotti jo vuoroaan, mutta halusin sitä ennen saada päivittäisen fiktiopätkän tehtyä. Homma meni väkisin tuuttaamiseksi, ja tulos oli sen mukainen.
Samaan ilmiöön saattaa törmätä jonkun toisen kirjoittamassa julkaistussa kirjassakin. Kerronta etenee joko liian nopeasti tai hitaasti, ja teksti on tasapaksua. Tuntuu, että kirjailija vain pyrkii eteenpäin kohti seuraava kohtausta. Tekstistä ei välity aitoa tunnetta.
Itse kirjoitin noin puolen liuskan mittaisen kohtauksen, joka oli kuin nenän kutitus ilman aivastusta. Kun luin kohtauksen uudelleen, tiesin heti, että sitä pitää muuttaa. Tartuin kohtaan, jossa päähenkilöt katsovat toisiaan. Lisäsin kuvailua ja kerroin, millaiset silmät heillä on. Kerroin myös, miten henkilöt tulkitsevat toistensa katseita. Pääsin itse sisälle päähenkilöiden tunteisiin, ja kohtaus alkoi elämään. Tämän jälkeen se oli helppo kirjoittaa uudelleen.
OPETUS: kaikesta kirjoittamisesta on hyötyä. Vaikka olisi ajoittain puskettava väkisin, se maksaa itsensä takaisin. Kohtauksen uudelleenkirjoittamiseen meni aikaa noin puolet siitä, mitä ensimmäisen ja siis huonon version kirjoittaminen vei.
Ilkka Enkenberg 