Esittelen kahdessa blogipäivityksessä Suomen sodissa tavalla tai toisella kunnostautuneita. Lainaukset ovat juuri ilmestyneestä kirjastani Suomalaiset sotasankarit.
Mikko Pöllä syntyi Neuvostoliitossa inkeriläisperheeseen. Stalinin johtamissa maatalouden pakkokollektivisoinneissa perhe menetti kaiken ja lapset isänsä kulakkileirille. Mikko päätti lähteä Suomeen ja ylitti Rajajoen uimalla. Hän elätti itsensä kiertelevänä sekatyömiehenä ja oli juuri päässyt asettumaan, kun hänet värvättiin talvisodan aattona kaukopartiomieheksi. Talvi- ja jatkosodissa Pöllä teki lukuisia matkoja rintaman taakse. Kielitaito ja itsevarmuus tekivät hänestä partioiden puhemiehen.
— Lainaus alkaa —
Tiedusteluretki Aunuksessa
Mikko Pöllän ensimmäinen partiomatka jatkosodassa käynnistyi 1.9. Vänrikki Pentti Juppalan johtaman partion tehtävänä oli tiedustella Karjalan Armeijan edessä olevaa maastoa sen vasemmalla sivustalla. Säämäjärven koillispuolelle suuntautuneella retkellä Pöllä toimi radistina. Partion toisena tehtävänä oli häiritä liikennettä. He lähestyivät tietä Vuhtjärven lähellä. Sieltä kuului liikenteen ääniä. 10-miehinen partio laittautui asemiin tien varrella olleeseen pieneen metsikköön. Neuvostojoukkoja matkasi etulinjaan kuorma-autojen lavoilla, jokunen panssarivaunukin sinne oli menossa. Liikennettä tarkkailtiin tunteja, ennen kuin Pöllä lähetti tiedot kotiin. Sitten kahteen tien vierustalla kasvaneeseen puuhun kiinnitettiin kilon trotyylipanokset ja jäätiin odottamaan.
Muutaman minuutin kuluttua idästä alkoi kuulua auton ääntä. Se nousi mäelle, jonka päällä ryhmä odotti. Auton lavalla oli kymmenkunta sotilasta istumassa tarvikelaatikoiden päällä. Kun auto oli kohdalla, Juppala avasi tulen, ja muut yhtyivät siihen. Tulitus teki selvää jälkeä. Sen jälkeen trotyylit räjäytettiin, ja puut kaatuivat tielle. Partio poistui paikalta nopeasti. Paikalle saapunut panssarivaunu jyskytti miesten perään, mutta takaa-ajajia ei kuulunut. Partio leiriytyi yöksi lammen rannalle.
Aamulla miehet jatkoivat kohti kotia. Matkaa oli enää noin vuorokauden verran. Pieni polku vei metsäisen harjanteen päälle. Näkyvyys oli vain muutama kymmenen metriä. Pöllä oli tunnustelijana. Yhtäkkiä hän pysähtyi. Neuvostosotilaat nousivat samalle harjanteelle toiselta puolelta. Myös he pysähtyivät. Muutaman sekunnin kuului vain luonnon ääniä. Venäläisten kärkimies lähti kävelemään taaksepäin, Pöllä seurasi esimerkkiä, ja niin näköyhteys katkesi. Suunnitelma oli nopeasti valmis. Partion johtaja Juppala jakoi ryhmän kolmeen osaan, joista yksi jäisi polun varteen, yksi kiertäisi oikealta ja yksi vasemmalta. Näin venäläiset saataisiin uskomaan, että suomalaisia on suurempi joukko.
Polulla alkoi pian tulitus, ja venäläisten tunnustelijat kaatuivat. Muut maastoutuivat metsään. Kukaan ei ollut varma, missä olivat omat ja missä vastustaja. Saukkonen näki liikettä ja ampui lippaansa tyhjäksi. Kun hän lippaan vaihtamisen jälkeen tähysti ampumasuuntaansa, hän näki vänrikki Juppalan. Tämä määräsi miehet irtautumaan.
Kohtaamispaikassa Juppala kehotti Saukkosta kehittämään ampumataitoaan, mutta esitteli kuitenkin tämän aikaansaamaa reikää puseronsa olkapäässä. Partio palasi omille linjoille 8.9.
— Lainaus päättyy —
Sodan jälkeen ajat muuttuivat, ja Pöllä pakeni Valpoa Venezuelaan. Palattuaan lopulta Suomessa hän teki toisen uransa Geologisen tutkimuskeskuksen kenttämiehenä Lapin lumoavissa erämaissa.
— Lainaus alkaa —
Pöllä Venezuelassa
Vuonna 1953 Pöllä oli maalarina. Hän asui Ciudad Bolivarissa tapaamansa venäläismiehen kanssa yhteisessä poikamiesboksissa. Pöllä ei ollut vielä ehtinyt lähtemään töihin, kun Ivan jo palasi työpäivänsä päättäneenä mukanaan rommia ja borssikeiton ainekset. Stalin oli kuollut. Oli juhlan aika. Pöllän jugoslavialainen työnantaja suostui empimättä antamaan lomaa kyseisen surujuhlan viettoon.
— Lainaus päättyy —
Ilkka Enkenberg 
1 Comment