Holmes the pugilist
Sherlock holmes. Nyrkit takovat vastustajaa, potkuja, viuhuva keppi. Lentävää hikeä. Ja oliko siellä seassa joku irtohammaskin? Itse suhtauduin uusiin elokuvaversioihin aluksi skeptisesti ja muutosvastarinnalla. Miten moderni tulkinta voisi jättää varjoonsa legendaarisen Jeremy Brettin? Räväkät Downey Jr.:n elokuvat kuuluvat kuitenkin tällä hetkellä mieliviihteeseeni.
Uusissa elokuvissa Holmes tappelee paljon ja hyvin. Elokuvien taistelut eivät ole täysin vailla pohjaa Arthur Conan Doylen alkuperäisissä kirjoissa. Sherlock Holmesin piti kuolla putoamalla arkkivihollisensa professori Moriartyn kanssa Reichenbachin putoukseen The Final Problem (suom. Viimeinen tapaus) -nimisessä vuonna 1893 julkaistussa tarinassa. Yleisö ei kuitenkaan antanut kirjailijan lopettaa Holmesista kertovien tarinoiden tekemistä. Seuraavassa, Doylen vuonna 1901 julkaisemassa Holmes-tarinassa The Adventure of the Empty House (suom. Autio talo), Holmes kertoo Watsonille, että hänen kuolemansa edellisessä seikkailussa oli lavastus. Hän paljastaa lisäksi, että kukisti Moriartyn käyttämällä baritsua, japanilaista painia, joka on useissa muissakin tilanteissa osoittautunut hyödylliseksi taidoksi.
Keppiä kaaliin
Bartitsu oli kehitetty 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, vuosina, jotka jäivät Holmesin kuoleman ja paluun väliin. Sen isä oli Edward William Barton-Wright, insinööri, joka palasi työkomennukselta Japanista Englantiin vuonna 1898. Hän julisti kehittäneensä uuden itsepuolustusjärjestelmän, jossa yhdistyivät eri lajien parhaat piirteet. Hän oli opiskellut Japanissa Shinden Fudo Ryu jujutsua. Lisäksi Barton-Wright oli aiemmin opiskellut muun muassa nyrkkeilyä, savatea ja keppitappelua, joita yhdisteli jujutsun kanssa. Keppitappelussa oli kyse tietenkin Euroopan suurkaupunkien vaarallisilla kaduilla tarpeellisesta herrasmiesten taidosta käyttää kävelykeppiä tai hätätilanteessa sateenvarjoa aseena.
Palattuaan Englantiin Barton-Wright perusti pian Bartitsu Academy of Arms and Physical Culture -oppilaitoksen. Lajin kukoistuskausi jäi lyhyeksi, sillä koulu ei ollut toiminnassa enää vuonna 1902. Barton-Wright ansaitsi elantonsa seuraavina vuosina erilaisten fysikaalisten terapioiden parissa tarjoten muun muassa valo- ja lämpöhoitoja.
Barton-Wright lienee ollut ensimmäinen, joka opetti japanilaisia itsepuolustustaitoja Euroopassa. Hän joutui osittain itse aloittamansa innostuksen uhriksi, sillä muutamaa vuotta hänen bartitsu-klubinsa sulkemisen jälkeen Euroopassa nähtiin ensimmäinen jujutsu- ja judoinnon aalto. Bartitsun kohtalona olisi varmasti ollut unohdus ilman Sherlock Holmes -tarinan viittausta ”baritsuun, japanilaiseen painiin”.
Milloin Suomeen?
Laji ei ole nykyään vain Holmes-elokuvien kuriositeetti. Vuonna 2001 Electronic Journals of Martial Arts and Sciences -sivusto alkoi julkaista Barton-Wrightin kirjoittamia lehtiartikkeleita, jotka oli kaivettu esiin jostain Britannian kansalliskirjaston uumenista. Bartitsu saavutti välittömästi kulttimainetta, ja Royal Armories -museossa alettiin järjestää sen näytöksiä.
Jos joku ennestään taistelutaitoja omaava kiinnostui lajista, ja kukapa ei kiinnostuisi lajista, jossa tekniikoilla on tällaisia nimiä: ”How to Defend Yourself, without Running any Risk of being Hurt, if you are carrying only a Small Switch in your Hand, and are Threatened by a Man with a very Strong Stick”, tässäpä vinkki ja bisnes-idea: tuo bartitsu Suomeen. Sitä ei nimittäin voi täällä harrastaa. Vielä. Jos tässä herrasmieslajissa annettaisiin opetusta pääkaupunkiseudulla, niin tämän blogin pitäjä olisi varma asiakas. Ja luulenpa, että meitä olisi jonoksi asti. Lisätietoja: bartitsu.org
Ilkka Enkenberg 