Talvisodan kolmantena päivänä Suomen puolustus rakoili Laatokan pohjoispuolella. Neuvostoliitto oli keskittänyt Suojärven alueelle huomattavasti enemmän joukkoja kuin Suomen sodanjohto oli olettanut. Rintamalla alkoi levitä paniikki. Myöhemmin Suojärven eteläpuolitse hyökänneet neuvostojoukot pysäytettiin Kollaalla ja pohjoispuolelta tulleet lyötiin maineikkaissa Tolvajärven taisteluissa.
Alla oleva katkelma on viime vuonna ilmestyneestä kirjastani Talvisota päivä päivältä.
— Lainaus alkaa —
2.12.1939
Sodan 3. päivä
Suomalaiset joukot vetäytyivät osittain pääasemaan eli Mannerheim-linjalle. Rintamalla levinneet väärät tiedot nopeuttivat joukkojen vetäytymistä, ja Neuvostoliitto onnistui läpimurrossa Suojärvellä.
Huhut nopeuttivat suojajoukkojen vetäytymistä
Kolmantena sotapäivänä suojajoukot olivat yhä pääaseman etupuolella, mutta vetäytyivät edelleen koko ajan ja luopuivat viivytysasemasta kaikkialla. Päivän aikana levisi huhuja, joiden mukaan vainolainen oli kiertänyt Muolaan ryhmän selustaan ja noussut maihin Puumalassa, Uudenkirkon ryhmän selustassa. Puumalassa oli samana päivänä ammuttu evakkoon lähteneiltä jälkeen jääneitä lehmiä, minkä paikalle sattunut tiedustelupartio ilmeisesti tulkitsi vihollistoiminnaksi ja antoi hälytyksen maihinnoususta. Muolaan ryhmän suunnalla väärinkäsityksen on saattanut aiheuttaa Ratsuväkiprikaatin panssariauto, jonka olemassaolosta muut suomalaiset joukot eivät tienneet. Tieto vaikutti uskottavalta, koska juuri Lipolan ja Muolaan ryhmien väliin oli jäänyt aukko. Huhut eivät siis pitäneet paikkaansa, mutta niiden seurauksena suojajoukot Lipolan ryhmää lukuun ottamatta joutuivat Kannaksella vetäytymään nopeasti ilman taistelua paikoin hyvistäkin puolustusasemista.
Ylipäällikkö Mannerheim ei ollut tyytyväinen. Hän moitti joukkoja liian nopeasta vetäytymisestä ja määräsi vastahyökkäyksen asemien takaisinsaamiseksi. Tämä oli kuitenkin uudessa tilanteessa mahdotonta, eikä käskyä voitu toteuttaa.
Kaiken kaikkiaan suojajoukkojen viivytystaistelu oli kolmen ensimmäisen päivän aikana onnistunut hyvin. Neuvostojoukkojen pääsuunnassa, Raudun ja Uudenkirkon ryhmien alueella, hyökkääjää oli pidätelty tehokkaasti. Etummaiset venäläisjoukot olivat noin parinkymmenen kilometrin päässä pääpuolustuslinjasta, jossa odottivat Suomen pääjoukot.
Neuvostoliiton hävittäjät kiertelivät taistelukentän yllä, mutta eivät voineet osallistua taisteluun, koska rintamalinjat elivät koko ajan, eivätkä lentäjät useinkaan tienneet, mitkä olivat omia ja mitkä vieraita joukkoja. Vihollinen ei tämän vuoksi päässyt käyttämään ilmaylivoimaansa hyväkseen.
Puolustus murtui Laatokan Karjalassa
Laatokan pohjoispuolella, Suojärvellä tilanne ajautui kriittiseksi, kun suomalaiset IV armeijakunnan joukot vetäytyivät lähes paniikinomaisesti. Puna-armeijalla oli odotettua suurempi ylivoima, suomalaisia oli Suojärven pohjoisrannalla pataljoonan verran Neuvostoliiton divisioonaa vastaan. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli strategisesti tärkeä Sortavala, jonne pääsy olisi avannut puna-armeijalle kierotien Laatokan ympäri Suomen pääjoukkojen selustaan ja tien Sisä-Suomeen.
Joulukuun 2. päivänä venäläiset tekivät murron suomalaisten asemiin, ja suomalaiset joutuivat perääntymään Kollaanjoelle.
— Lainaus päättyy —
Suojärven suunnalla taisteli eräs Aarne Juutilainen, jota kutsuttiin myös ”Marokon Kauhuksi” muukalaislegioonataustansa vuoksi. Lainaus on tänä syksynä ilmestyneestä Suomalaiset sotasankarit -kirjasta.
— Lainaus alkaa —
Suvilahti liekeissä
Aarne Juutilainen komennettiin talvisodassa Jalkaväkirykmentti 34:ään komppanianpäälliköksi. Hänen komppaniansa oli sodan syttyessä Hyrsylän mutkassa Suojärven suunnalla, jossa Neuvostoliiton ylivoima oli suuri. Suvilahden taajama oli sytytetty tuleen. Se loimotti komppanian takana. Rykmentin komentaja eversti Wilhelm Teittinen oli kehottanut Juutilaista aloittamaan perääntymisen. Juutilainen ei kuitenkaan ollut totellut käskyä. Häntä kohti tuli Teittisen lähetti. Juutilaiselle tuli kiire tarkastamaan asemia, mutta lopulta lähetti tavoitti hänet. Peräännyttävä olisi, mutta sitä ennen Juutilainen halusi toteuttaa suunnitelmansa.
Komppania oli asemissa konekiväärit tielle suunnattuina. Tunnelma oli odottava. Myös lähetti jäi seuraamaan tilanteen kehittymistä. Pian tien mutkan takaa ilmestyi näkyviin ratsastaja ja hänen jäljessään jalkamiehiä nelirivissä. Juutilainen oli itse yhden konekiväärin takana. Hänen avattuaan tulen komppanian kaikki aseet yhtyivät siihen, ja tuho venäläisrivistössä oli karmaiseva. Sotilaat pakenivat silmittömästi. Kun ei enää ollut, mitä ampua, Juutilainen kokosi komppaniansa ja lähti käskyn mukaan kohti länttä.
— Lainaus päättyy —
Ilkka Enkenberg 