75 vuotta sitten, illalla 8.12. Pajarin miehet etenivät pimeässä metsässä kohti vihollista. Suomen puolustus oli pettämässä Suojärvellä. Päälle vyöryvä puna-armeija oli pakko pysäyttää, jotta se ei pääsisi koukkaamaan etelässä olevien omien joukkojen selustaan.
Everstiluutnantti Aaro Pajari oli vastikään nimitetty komentamaan kriittisen Tolvajärven suunnan joukkoja. Hänen esimiehensä Paavo Talvela antoi käskyn pitää Tolvajärvi hinnalla millä hyvänsä.
Pajari lähti itse johtamaan iskua vihollisen selustaan. Lainaus tänä syksynä ilmestyneestä kirjastani Suomalaiset sotasankarit:
— Lainaus alkaa —
7.12. Pajari lähti tutustumaan tilanteeseen etulinjaan. Tilanne oli katastrofaalinen. Suomalaisten taistelumoraali oli alhaalla. Viholliskosketuksen saatuaan väsyneet miehet ampuivat pari laukausta ja alkoivat perääntymään. Pajari joutui yllättäen luotisateeseen, kun vihollinen alkoi ylittää Kivisalmea. Suomalaiset olivat jälleen lähdössä taaksepäin, mutta Pajari otti kivääri- ja konekiväärikomppanioiden luutnanttien kanssa tilanteen hallintaan. Lähinnä konekivääritulen voimin suomalaiset pysäyttivät venäläiset Kivisalmen jäälle. Näin saatiin neuvostohyökkäys, vaikkakin paikallinen, ensi kerran tällä suunnalla pysäytettyä omalla tulella.
8.12. illalla tilanne oli jälleen lähes toivoton. JR 16:n ensimmäisenä paikalle saapunut I Pataljoona oli murtunut, ja vihollinen eteni uhkaavasti metri metriltä kohti Tolvajärveä.
”Matrosan tapaan”
8.12. illalla Pajari sai yllätysvieraakseen Talvelan. ”Nyt on hyökättävä tai tehtävä jotain Matrosan tapaan.” Heimosodissa oli taisteltu Matrosassa, joka oli kylä Prääsän ja Petroskoin välillä. Pajari oli muiden heimosotureiden mukana ollut sitä vuonna 1919 valtaamassa. Nyt oli kuitenkin saatava aloite omiin käsiin.
Suunnitelmaksi muodostui Pajarin henkilökohtaisesti johtama kahden komppanian voimin tehty koukkaus vihollisen selustaan. Sitä alettiin toteuttaa välittömästi.
Komppaniat eksyivät matkalla toisistaan, ja niin Pajari teki iskun yhdellä komppanialla. Miehet kulkivat hiljaa aarniometsässä, jonka suurten runkojen välistä alkoi kajastaa suurten nuotioiden loimotus. Suomalaiset ottivat venäläisten vartion ääneti vangeikseen ja etenivät matalan harjanteen taakse. Sen toisella puolella oli venäläisten leiri. Suomalaiset etenivät ketjussa harjanteen mukaisesti ja nousivat sen jälkeen rivissä sen laelle. Jättimäisten kokkojen ympärillä oli pataljoonan verran neuvostosotilaita, kuten myöhemmästä tiedustelutiedosta selvisi.
Pajarin lyhyt tulikomento kajahti. Samassa kahdeksan pikakivääriä, kahdeksan konepistoolia ja 140 kivääriä alkoivat tulittaa venäläisiä. Yhtään laukausta ei ammuttu suomalaisia vastaan, niin täydellinen oli yllätys ja neuvostosotilaiden pakokauhu. Pian kuitenkin molemmilta sivuilta alkoivat konekiväärisarjat pyyhkimään puiden latvoja Pajarin miesten päiden yläpuolella. Komentaja veti joukkonsa harjanteelta, ja niin alkoi matka kotiinpäin.
Taistelun äänet kuuluivat hyvin Talvelan korviin, ja mies oli kuin tulisilla hiilillä. Myöhemmin hän kertoi, että oli ounastellut koko Pajarin joukon tulleen tuhotuksi. Tulitus jatkui vielä pari tuntia suomalaisten paikalta poistumisen jälkeen. Eri puolilta heitä kohti edenneet apuun tulleet venäläiset siellä taistelivat keskenään. Pajarin osasto kohtasi kotimatkalla eksyneen komppanian, jonka johtajalta Pajari tiukkasi syytä, miksei tämä ollut liittynyt Pajarin osastoon. Kävi ilmi, että miesten sukset olivat jäätyneet jäällä olleen veden vuoksi.
Pajarin isku lamautti neuvostoliittolaisen rykmentin, joka olisi ilmeisesti seuraavana päivänä ollut hyökkäämässä suomalaisten kimppuun. 9.12. suomalaisten ei tarvinnut perääntyä. Onnistunut hyökkäys myös kohotti suomalaisten moraalia.
— Lainaus päättyy —
Ilkka Enkenberg 
1 Comment