Raatteen tien taistelu päättyi Suomen voittoon. Siitä tuli Siilasvuon malliesimerkki mottitaktiikasta. Voitto toi Suomelle kasapäin sotasaalista, mutta ennen kaikkea se kohotti itseluottamusta rintamalla ja mielialoja rintaman takana.
Talvisota päivä päivältä kertoo 7.1.1940 kohdalla:
— Lainaus alkaa —
Kilometreittäin materiaalia
Raatteen taistelu saatiin käytännössä päätökseen päivän aikana. Voitto oli suuri, sillä vihollinen oli ollut määrältään ja materiaaliltaan ylivoimainen. Suurvoitto oli omiaan myös nostamaan ihmisten moraalia niin rintamalla kuin kotijoukkojenkin keskuudessa.
Haukilassa tie oli paenneiden ja tuhottujen neuvostojoukkojen jäljiltä täynnä näiden hylkäämää materiaa. Sitä jatkui kilometritolkulla. Suomalaiset puhdistivat maastoa ja ottivat kiinni harhailevia neuvostoliittolaisia, joista useimmat olivat pahasti paleltuneita ja nälissään. Kävi ilmi, että he eivät olleet saaneet ruokaa viikkoon.
Päivän aikana myös Osasto Kari otti niskaotteen vastustajistaan. Raatteen tienhaarassa vihollinen yritti vielä murtautua ulos, mutta torjuttiin. Myös Likoharjussa suomalaiset löivät terävällä hyökkäyksellä vihollisen hajalle.
Suomalaiset saivat Raatteen taisteluissa saaliikseen muun muassa 43 panssarivaunua, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä ja 1170 hevosta. Lisäksi oli lukematon määrä muuta tavaraa, kuten käsiaseita. Neuvostoliiton 44. Divisioona menetti hurjat 17500 miestä, mikä oli noin 70 % sen vahvuudesta. Neuvostolähteiden mukaan tappiot olivat pienemmät, noin 4600 miestä, joista 1000 kaatuneina ja reilu 2000 kadonneina. Suomalaisten tappiot olivat 900 kaatunutta ja 1200 haavoittunutta, mikä oli noin 15 % vahvuudesta.
Suomen katkaiseminen Oulun korkeudelta oli ollut eräs Neuvostoliiton tavoitteista. Raatteen tien taistelu johti siihen, että Suomi sai torjuttua tämän uhan lopullisesti.
— Lainaus päättyy —
Raatteen taistelun jälkinäytös näyteltiin Neuvostoliitossa.
— Lainaus alkaa —
Raatteen jälkinäytös
Neuvostoliiton sodanjohto Stavka määräsi Raatteen tien tappion jälkeen toimeenpantavaksi seikkaperäisen tutkimuksen siihen johtaneista syistä. Nopeasti valmistuneessa tutkimuksessa syyllisiksi löydettiin 44. Divisioonaan kuuluneen 146. Jalkaväkirykmentin johtoa sen komentajasta, majuri Pjotr Ijevlevistä alkaen.
Neuvostoliiton pääesikunta, jonka käyttämästä rakennuksesta nimi Stavka johtui, ei ollut täysin tyytyväinen alempien portaiden suorittaman tutkimuksen tuloksiin ja määräsi syyllisiksi 44. Divisioonan komentajan Aleksei Vinogradovin, esikuntapäällikkö Volkovin ja poliittisen osaston päällikön Pahomovin. Heidät teloitettiin vielä saman päivän aikana ampumalla divisioonan jäljellä olevien osien seuratessa tapahtumaa.
— Lainaus päättyy —
Ilkka Enkenberg 