Vuoden 1939 itsenäisyyspäivää vietettiin korsuissa. Suojajoukkotaistelut Karjalan Kannaksella päättyivät, ja Neuvostoliitto hyökkäsi jo pääasemaa vastaan Taipaleessa.
Lainaus kirjasta Suomi sodassa päivä päivältä.
— Lainaus alkaa —
6.12.1939
Sodan 7. päivä
Viikon sotimisen jälkeen suomalaiset olivat vetäytyneet pääasemaan eli Mannerheim-linjalle, ja suojajoukkotaistelut päättyivät. Suomen 22. itsenäisyyspäivä oli työpäivä, ja lähes kaikki juhlallisuudet oli peruttu.
Suojajoukkotaistelut päättyivät
Talvisodan seitsemäntenä päivänä päättyivät suojajoukkotaistelut. Näiden ensimmäisten viholliskontaktien aikana puna-armeijan taktiikasta ja sen heikkouksista saatiin tärkeitä tietoja, muun muassa, että vihollinen ei pyrkinyt aktiivisesti käyttämään hyväkseen sille avautuneita koukkauspaikkoja vaan pyrki etenemään teiden suunnassa kohti tavoitteitaan.
Huolimatta ylipäällikön kritiikistä, suojajoukot onnistuivat tehtävässään kohtuullisen hyvin. Jos asemat olisi pyritty pitämään loppuun asti, tappiot olisivat olleet suuremmat ja vaikutukset taistelumoraaliin negatiiviset. Kaikkiaan suojajoukkojen tappiot olivat noin 400 miestä, joista kaatuneita oli 133. Suojajoukot vetäytyivät pääaseman taakse reserviin lepäämään.
Viimeinen sillanpää
Suomalaiset vetäytyivät Kannaksella viimeisestä Vuoksen toisella puolella olleesta asemastaan, Kiviniemestä. Vetäytyessään joukot räjäyttivät Vuoksen yli kulkeneet rautatie- ja maantiesillat.
Puna-armeija hyökkäsi Taipaleessa
Neuvostoliitto hyökkäsi Taipaleessa jo pääasemaa vastaan. Koukkuniemessä lähellä Laatokan rantaa, kohdassa, jossa Taipale-joki teki jyrkän mutkan oli heikosti puolustettu kohta. Siellä neuvostojoukot ylittivät joen ja nousivat maihin joen toiselle puolelle, joka oli alavaa peltoa. Joukot ryhmittyivät jo hyökkäysmuodostelmaan käydäkseen suomalaisten vain pienen matkan päässä sijaitsevia asemia vastaan, kun ne saatiin sekasortoon tarkalla tykkitulella.
Myös vastusajan tykistö oli ahkera ja ulotti keskityksensä suomalaisten rintaman koko syvyyteen aiheuttaen muun muassa ongelmia viestiyhteyksissä, mikä vaikeutti lisäjoukkojen tuomista Taipaletta puolustavien avuksi. Hyökkääjiä tuli joen yli jatkuvana virtana, ja niin vastustaja sai vallattua sillanpääaseman joen suomalaiselta puolelta. Rintama vakiintui seuraavana päivänä Suomen pääaseman eteen.
Ei suuria juhlia
Talvisodan seitsemäs päivä oli Suomen 22. itsenäisyyspäivä. Presidentti ei järjestänyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa, ja myös muista suurista juhlallisuuksista oli nuoressa tasavallassa luovuttu ilmavaaran takia.
Ulkoministeri Tanner ja muutamat muut ministerit kuitenkin järjestivät hotelli Kämpissä vastaanoton ulkomaisille diplomaateille ja lehtimiehille. Tilaisuuden eräs tarkoitus oli ampua alas venäläisten uutistoimistojen väitteet siitä, että Suomen hallitus olisi paennut maasta.
Tie Suomussalmelle
Neuvostojoukot etenivät hitaasti kohti Suomussalmea Raatteen maantietä ja metsiin tekemiään talviteitä pitkin. Hyökkäävä neuvosto-osasta oli 9. armeijaan kuuluva 163. divisioona, ja sen tavoitteena oli marssia Suomen poikki Ouluun. Suomussalmelta sille aukeaisi tie kohti Kajaania. Suomalaiset päättivät polttaa Suomussalmen kirkonkylän ja vetäytyä Kiantajärven jään yli.
7.12.1939
Sodan 8. päivä
Rintamalinja vakiintui Kannaksella Taipaleessa. Tilanne oli uhkaava useassa kohdassa Laatokan pohjoispuolella, sillä suomalaiset joutuivat edelleen perääntymään ja Kollaalla vihollinen otti taistelukosketuksen. Suomussalmelle keskitettiin lisää joukkoja, ja niiden johtoon asetettiin eversti Siilasvuo.
Neuvostoliitto piti sillanpään
Taipaleenjoen mutkassa, Koukkuniemessä, josta neuvostojoukot olivat vallanneet sillanpääaseman, käytiin päivän kiivaimmat taistelut. Pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot yrittivät vastahyökkäyksillä lyödä vihollisen takaisin joen taakse, mutta joukot hajaantuivat raskaassa vihollistulessa ja pataljoonankomentajakin joutui hetkeksi saarroksiin rantapellolla olleeseen latoon. Raskaat tappiot pakottivat miehet perääntymään takaisin omiin asemiin. Pataljoona menetti päivän aikana kaikkiaan 80 miestä, joista kahdeksan oli upseereita. Iltaan mennessä taistelut taukosivat, ja rintama vakiintui pääpuolustusaseman eteen.
Läpimurron uhka Laatokan pohjoispuolella
Laatokan pohjoispuolella, Ilomantsin suunnalla, jonne Talvela oli määrätty vastuuseen, vihollinen eteni. Lopullinen läpimurto leijui ilmassa, ja suomalaisjoukot pakenivat hetkittäin jopa hallitsemattomasti. Rakoilevien puolustusrivien pettäminen olisi avannut puna-armeijalle tien Kollaalla olevien joukkojen selustaan.
Talvela oli määrännyt Jalkaväkirykmentti 16:n komentajan, everstiluutnantti Aaro Pajarin, ottamaan komentoonsa Tolvajärvellä olevat joukot. Pajari lähti ripeästi kohti rintamaa. Saavuttuaan päämääräänsä hän antoi rintaman säilyttämiseen tähtäävät komennot ja kiirehti kohti etulinjaa. Matkallaan hän kohtasi pakenevia joukkoja. Tilanne näytti synkältä. Tapahtumien ytimessä Pajari johti taistelua itse. Sitkeä vastarinta tuotti lopulta tulosta, ja vihollisen hyökkäys torjuttiin puoleenyöhön mennessä.
Samoihin aikoihin, juuri ennen keskiyötä, vihollinen oli tähtäimissä myös Kollaalla, Suojärven lounaispuolella. Puna-armeija hyökkäsi panssarien tukemana, mutta suomalaiset torjuivat ensiyritykset tykistön tuella.
Siilasvuo Suomussalmelle
Toiseen kriittiseen vaaranpaikkaan, Suomussalmelle, määrättiin eversti Siilasvuo. Hän otti komentoonsa siellä olleet joukot ja sai näiden lisäksi vielä lisävahvistusta, jolloin joukkojen vahvuus oli prikaatin verran. Vastassaan Siilasvuon joukoilla oli Neuvostoliiton 163. divisioona, joka oli jo saavuttanut hyökkäyssuunnitelmansa ensimmäisen tavoitteen, Suomussalmen kirkonkylän.
— Lainaus päättyy —
Ilkka Enkenberg 