Ennen oli kaikki paremmin. Osa 2: sota

Aihe voi tuntua vähän provosoivasti valitulta tässä yhteydessä, mutta älä peljästy, arvoisa lukija. Voiko sota olla joskus ollut paremmin? Katsotaanpa.

”War. War never changes.” Lainaus on ydinsodan jälkeiseen maailmaan sijoittuvan Fallout 2 -pelin alusta. Se pitää paikkansa ainakin siten, että sodan suurimmat häviäjät ovat kautta aikojen olleet heikoimmassa asemassa olevat: naiset ja lapset. Jos sodissa ylipäänsä on voittajia, he ovat voittoisan puolen eliittiä. Tavalliset ihmiset eläisivät mielummin ilman sodan rasituksia.

Olen leikkinyt lapsena ja aikuisenakin paljon sotaa. Ritarileikkejä miekoin ja kilvin, asetellut pikkusotilaita poteroihin ja juossut pitkin metsiä ensin iskän puusta tekemän kiväärin ja myöhemmin värikuulamerkkaimen kanssa. Se oli hauskaa. Ja on vieläkin.

Sanottakoon tässä välissä, että kammoan väkivaltaa. Toista ei saa satuttaa. Mutta kamppailu, mittelöinti, siinä on jotakin kiehtovaa.

Jo lapsena oli jotenkin hienompaa kohdata vastustaja lähitaistelussa. Se oli jotenkin jalompaa kuin puun takaa ampuminen. Onko sota muuttunut? Oliko se ennen jalompaa? Ja kun mietitään sotaa, tullaan lopulta vielä mielenkiintoisemman kysymyksen äärelle: onko ihminen moraalisena olentona muuttunut?

Ihminen on ilmeisesti sotinut aina. En ole arkeologi, mutta olen siinä käsityksessä, että yllättävän suuri osa haudoista löytyvistä vainajista on kuollut väkivaltaisesti. Vastikään uutisoitiin Keniasta löytyneistä 27 ihmisen jäännöksistä, jotka olivat kuolleet väkivaltaisesti 10 000 vuotta sitten. 27 ihmisen tappamisessa on kyse organisoidusta väkivallasta. Sitä kutsutaan sodaksi.

Tuohon aikaan eläneiden oletetaan ollen metsästäjä-keräilijöitä. Tähän asti on oletettu, että ihmiset alkoivat sotia vasta maanviljelyn ja sen mukanaan tuoman paikoilleen asettumisen myötä. Löytö asettaa olettamuksen kyseenalaiseksi, ilmeisesti sotia on ollut jo ennen peltoviljelyä.

Juttelin pari vuotta sitten kustantajan juhlissa arvostamani kirjailija Risto Isomäen kanssa (ihan totta, tietokirjailijoitakin kutsutaan juhliin, tosin hyvin harvoin.). Isomäki on tutkinut laajalti ihmiskunnan historiaa ja yrittänyt katsoa tulevaisuuteenkin. Minuun vaikutuksen tehnyt romaani Sarasvatin hiekkaa antoi tuosta tulevaisuudesta pessimistisen kuvan. Keskustelussa kirjailijan kanssa tuli yllättäen esiin optimismi. Isomäen mukaan esimerkiksi ihminen on nykyään vähemmän väkivaltainen kuin ennen.

Itse en ollut tuohon päivään asti uskonut ihmisen kollektiiviseen moraaliseen kehitykseen. Hieman googlailtuani sai Isomäen teoria tukea. Nykyään kuolee suhteellisesti vähemmän ihmisiä väkivallan seurauksena kuin vaikkapa kivikaudella. Ja aseiden tuhovoima on tällä välillä kasvanut melkoisesti. Toisaalta näissä asioissa voi olla vaikea erottaa syy- ja seuraussuhteita. Tehokkaammat aseet toimivat myös pelotteena, joka voi estää sotia. Niin taisi olla esimerkiksi ydinaseiden ja kylmän sodan kanssa.

Ehkäpä väkivallan väheneminen ei ole seurausta ihmisen kehittymisestä vaan yhteiskuntien kehittymisestä. Väkivalta on vähentynyt valtiokoneistojen syntymisen myötä. Mikä hyvänsä järjestäytynyt yhteiskunta on rauhallisempi kuin anarkia. Lisäksi rauhaa lisäävät muun muassa koulutus ja naisten aseman koheneminen. Kognitiotieteen professori Steven Pinker esittää, että mies on kaikilla mittareilla mitattuna väkivaltaisempi sukupuoli. Ehkäpä avain parempaan maailmaan on naisten koulutus?

Eikö sota muutu, kuten kirjoituksen alussa ollut lainaus väittää? Ehkä aihetta on käsiteltävä vielä yhdeltä kantilta: ovatko sodankäynnin keinot muuttumassa? Venäjän valtasi Ukrainen hybridisodalla, kerrottiin mediassa. Hybridisota ei kuitenkaan ole uusi keksintö. Sodassa on rintamataisteluiden lisäksi käytetty aina muitakin keinoja. Nykyteknologia ja sen haavoittuvuudet vain mahdollistavat esimerkiksi propagandan levittämisen aiempaa helpommin. Itse sota ei siis ole muuttunut, välineet ovat.

Sota on myös samanlaista, tapahtuipa se sitten täällä meillä tai jossain muualla, sillä ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. Tämä käy ilmi esimerkiksi Marjo Liukkosen lisensiaattitutkimuksesta, josta uutisoi muun muassa Yle. Tutkimuksen mukaan Lahden Hennalassa teloitettiin Suomen sisällissodan jälkeen yli 200 punaisten puolella ollutta naista. Lisäksi leirillä oli vankina alle vuoden ikäisiä lapsia. Ei siis ole mitään ”toisia”, jotka pystyvät tällaisiin tekoihin. Kun vastapuoli riisutaan kaikesta inhimillisyydestä, ja siitä tulee ”ne toiset”, ihminen pystyy mitä hirveimpiin tekoihin. Me pystymme mitä hirveimpiin tekoihin.

Mikä on johtopäätelmämme? Oliko sota ennen paremmin? Sota ei ole koskaan paremmin. Se ei ole ikinä jaloa. Suuremmat aseet ovat voineet pelotevaikutuksellaan vähentää sotia.

Entä onko ihminen muuttunut? Väkivaltaiset kuolemat ovat vähentyneet sivistyspääoman kasvaessa ja naisten aseman parantuessa. Jokaisen meistä sisällä asuu kuitenkin peto. Kaikissa ihmisissä on potentiaali sekä hyvään että pahaan. Millaista suhtautumista toisiin ihmisiin aikamme ja kulttuurimme ruokkii? Millaiset mahdollisuudet se tarjoaa empatian kasvattamiseen? Tukeeko se lukemista ja tarinoita, joissa asetutaan toisen asemaan?

Jos eurooppalaiset tasavertaisuuden ja sivistyksen ihanteet saavat elää ja naisten koulutustaso jatkaa kasvuaan, olemme matkalla kohti parempaa aikaa.