• Mikä tekee jostakusta kirjoittajan?

    Jumalainen muusa iskee kuin miljardi volttia. Sen jälkeen henkilö kirjoittaa inspiraation hurmassa katse ruutuun nauliutuneena kirjaimia, virkkeitä, kappaleita, lukuja, romaaneja ja romaanisarjoja. Kun hänen sormensa lopulta lakkaavat tanssimasta näppäimistöllä, hän tajuaa, että on kirjoittanut pari vuorokautta putkeen. Nälkäkuoleman hän välttää syömällä jääkaapista viimeisen eineen, joka ei ole homeessa. Hiukan liioiteltua?… Listen ⇢

  • Editoinnin ”riemua”

    Editointi. Uudelleenkirjoittaminen. Painavia sanoja. Fiktion kirjoittaminen on mukavaa, varsinkin, jos ajatus juoksee ja teksti kulkee. Vaikka olisi vähän tahmeampaakin, joka-aamuisen fiktiota varten varatun puolen tunnin aikana saa usein edistettyä tekelettään. Kun tarina on kertaalleen kirjoitettu, alkaa puurtaminen. Oma teksti pitää lukea läpi. Sieltä löytyy epäloogisuuksia, lyöntivirheitä ja turhia sivuhahmoja. Kukas… Listen ⇢

  • Talvisota: tuskainen rauha

    Talvisota päättyi 75 vuotta sitten vaikeiden rauhanneuvottelujen jälkeen. Aseet vaikenivat rintamilla kello 11. Ankarien rauhanehtojen vuoksi Suomessa järjestettiin suruliputus. Rauhaa kutsuttiin välirauhaksi, koska maailmansodan odotettiin päättyvän suuriin rauhanneuvotteluihin, joissa voittaja sanelisi ehdot uudelleen. Suomessa eli koko ajan pelko Neuvostoliiton uudesta hyökkäyksestä. Kirjasta Talvisota päivä päivältä: — Lainaus alkaa — 13.3.1940… Listen ⇢

  • Talvisota: Viipuri ahdingossa

    Suomi hyväksyi Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot ja ehdotti aselepoa rauhanneuvottelujen ajaksi. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov ehdotti neuvotteluiden aloittamista Moskovassa. Hän ei suostunut aselepoon. Puna-armeija pyrki saartamaan Viipurin. Sen joukot lähestyivät Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Karjalan Kannakselta Talin suunnalta. Viipurinlahdella neuvostojoukkoja oli jo lahden länsirannalla, josta suomalaiset yrittivät ajaa hyökkääjät takaisin jäälle. Lainaan… Listen ⇢

  • Talvisota: synkkä alku maaliskuulle

    Helmi-maaliskuun vaihteessa 1940 suomalaiset vetäytyivät Karjalan Kannaksella väliasemasta taka-asemaan. Neuvostoliiton joukot olivat tehneet väliasemaan useita sisäänmurtoja, ja suomalaiset olivat väsyneitä. Väliasema oli pidetty vajaat pari viikkoa. Taka-asemaan pyrittiin vetäytymään viivyttäen noin viikon kuluessa. Talvisota päivä päivältä -kirjasta: — Lainaus alkaa — Takaa-ajettuina taka-asemaan Maaliskuu Kannaksella alkoi synkissä tunnelmissa. Väsyneet suomalaiset… Listen ⇢

  • Kingin kirjoittamisen taito

    Stephen King antaa alun perin vuodelta 1986 olevassa artikkelissa ohjeita kirjailijaksi haluaville. Hän kertoo ensin omasta tiestään kirjoittajaksi. Sen jälkeen on vuorossa 12 ohjeen lista. Kommentoin listan otsikoita kohta kohdalta (otsikoiden suomennokset omiani). 1. Ole lahjakas Aika kova heti alkuun! Ei kukaan, ainakaan suomalainen, halua leuhkia lahjoillaan. King pitää lahjakkuuden mittarina… Listen ⇢

  • Vanhoja suomalaisia valokuvia verkossa

    Useat suomalaiset museot ovat viimeaikoina julkaisseet vanhoja valokuvia internetissä. Kokosin valokuva-apajia listaksi, josta toivottavasti on apua esimerkiksi kaikenkarvaisille kirjoittajille, kuten itselleni, tai vaikka kodin sisustajille. Pääajatuksena oli koota lista palveluista, joissa kuvat ovat vapaasti käytettävissä. Postauksen lopussa on silti myös muutama kuvapalvelu, joiden kuvista pitää maksaa. Kuvia käytettäessä kannattaa lisäksi… Listen ⇢

  • Talvisota: kaaos Lähteellä

    12.2.1940 neuvostojoukot hyökkäsivät Mannerheim-linjan selustassa ollutta tukilinjaa vastaan Lähteen lohkolla. Sisäänmurron vuoksi myös murtokohdan vierustoilta jouduttiin vetäytymään taaksepäin. Muuten vastustaja olisi päässyt kiertämään selkään. Lainaus kirjasta Talvisota päivä päivältä: — Lainaus alkaa — Kaaos Lähteellä Neuvostoliiton saavuttaman sisäänmurron johdosta Lähteen lohkon tilanne oli epäselvä. Suomalaiset joukot olivat sekoittuneet ja osittain… Listen ⇢

  • Talvisota: murtuma Lähteen lohkolla

    Tänä päivänä 75 vuotta sitten Karjalan Kannaksella alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäys. Joulukuun epäonnistumisen jälkeen suurvallan maine oli vaakalaudalla. Sen oli murrettava Suomen puolustus hinnalla millä hyvänsä. Lainaan poikkeuksellisesti Talvisota päivä päivältä -kirjasta koko 11.2.1940 käsittelevän aukeaman. — Lainaus alkaa — 11.2.1940 Sodan 74. päivä Neuvostoliiton massiivinen yleishyökkäys Kannaksella alkoi, ja suomalaisten… Listen ⇢